sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Haasteita ja maksuhäiriöistä

Olen suunnitellut itselleni taloushaastetta, mutta en vaan vielä tiedä, mikä se olisi? Säästöjen tuplaus kesään mennessä on mahdotonta. Ostolakkokaaan ei kohdallani toimi, koska en yleensäkään ostele huvikseni. Olisiko jollain joku idea? Olen valmis laittamaan itseni likoon.
Onko jollain käytössä sähköinen säästöpossu? Se, jossa aina kortilla maksaessa menee tietty summa säästöön? Olen harkinnut sitä, maksan lähes aina kortilla, joten siinä voisi huomaamatta kertyä säästöön.
Maksuhäiriöiden määrä on lisääntynyt, erityisesti nuorilla miehillä. Tiedän, että on tilanteita, joissa ihminen ei edes ole itse aiheuttanut merkintää itselleen (on käsittämätntä, että joku voi tahallaan tehdä niin, että läheinen saa merkinnän). Mutta suurin osa on varmasti aivan itse aiheutettuja, enkä ymmärrä sellaista. Menot pitää sovittaa tulojen mukaan, eikä laskujen maksamatta jättäminen ole mikään ratkaisu, yleensä asiat saa soviteltua, kunhan on ajoissa liikkeellä. Velaksi ei tule elää, eikä sekaantua varsinkaan pikavippeihin. Usein tuntuu, että monilla on ihan perusjutut pielessä talousasioissa, joskus on karsittava kulutusta, elleivät tulot riitä. Täällä on laskuri, jossa voit tarkistaa oman alueesi maksuhäiriöisten määrän. Minun lähistössäni maksuhäiriöitä on hieman keskimääräistä vähemmän, mutta hurraa -huutoihin ei ole aihetta.
Autoni on rikki, ja olen kyllästynyt jatkuvaan huollossa ramppaamiseen. On aika tullut vaihtaa auto. Valitettavasti minulla ei ole tarpeeksi rahaa säästössä, joten joudun ottamaan lainaa. Mistä autolaina kannattaa ottaa? Pankista, autoliikkeestä, vai jostain muualta? Tähän kysymykseen joudun paneutumaan kunnolla, koska en halua maksaa turhasta.

3 kommenttia:

  1. Nordean ePossu on käytössä. Muutin juuri säästötilin, jonne säästöt ohjautuvat, sellaiseksi että en näe sitä verkkopankissa enkä siis voi nostaa sieltä varoja pois muualla kuin konttorissa.

    VastaaPoista
  2. Tuollainenkin laskuri on siis olemassa. Aika mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  3. Voisi olla hyvä ajatus ottaa sellainenkin tili, jota ei voi verkkopankissa käyttää, näkemättömyys tuntuisi oudolta näin äkkiä ajateltuna.

    VastaaPoista